Keikkatilaukset

Luennot asenteesta, asennoitumisesta, työntekemisen tyylinäytteistä, elämästä:
www.speakersforum.fi

”Valmennuksia Jaana on tehnyt yrityksille, julkiselle sektorille sekä oppilaitoksille. Hän on erikoistunut vuorovaikutus- ja esiintymistaitojen valmennuksiin keskittyen erityisesti asiakaspalvelu-, myynti- ja esimiestehtävissä toimiviin henkilöihin. Esiintymisvalmennusta hän antaa niin ryhmille, kuin one-to-one -valmennuksina. Hän sisällyttää luentoihinsa ja koulutuksiinsa mielellään improvisaatioharjoituksia. Esiintymisvalmennuksen lisäksi hän on myös luonteva ja rento yritystapahtumien juontaja.”

Juontaja, puhuja, myös hahmoina, mm. Inga-Lill Hyfs-Tapala:
www.ohjelmanaiset.fi

INGA-LILL HYFS-TAPALA

- vuorovaikutusasiain asiantuntija
- käytöstapakonsulentti
- erityisalojen erityisasiantuntija
- työhyvinvoinnin erityisosa-alueiden erityisosaaja
- vuorovaikutusalojen konsulentti
ym.

Inga-Lill Hyfs-Tapala on bäärosundilainen suomenruotsalainen maailmankansalainen, joka on hankkinut erityisosaamiseensa ja vahvan koulutuksensa ”eripuolinen maailma”, niin kuin hän itse kertoo.
Gurunaan hän pitää mm. Pippi Långstrumpia, jonka aikuisystävä hän on ollut jo vuosia.
inga_lill.jpgInga-Lill Hyfs-Tapala on uriensa aikana toiminut mm. pankinjohtajana, Hotellin johtajana, ravintoloitsijana, kultasepänliikkeen omistajana, Rakennusliikkeen perustajana, Tupperware-konsulenttien esimiehenä, Bäärosundin K- ja S-kauppojen  yliesinaisena ja sisäänostajana, Hälssu Spa Bäärosundin terveysvastaavana, usean kansanedustajan käytöstapakonsulenttina. Tämä värikäs eminenssi on tehnyt uraa milloin kenenkin julkisen tai yksityisen henkilön takana ja edessä.
Hänen asiantuntemustaan mistä tahansa alasta ei voi kiistää.
Hänen luentojensa erityisaiheina on ollut mm. asiakaspalveluvalmiuksien kasvattaminen, kanssakäymistaitojen kehittäminen, lähimmäisen huomioiminen, muutosvastaisuusmuurin murtaminen, naiseudesta riemuitseminen, työvire-energian vireyttäminen ym.
Hän on myös toiminut The Hostessina, juontanut useita tilaisuuksia, yleisjuhlista häihin, syntymäpäiviin, eläkkeelle siirtymiin ym. firmojen avajaisista ja erilaisten lanseerausten kautta kaikenlaisiin tuntien tai päivien kestäviin happeningeihin!
Hänen naisellinen, iloinen, utelias, selkeä, hurmioituva, ihaileva, positiivinen, toiveikas, oikeassa oleva, elämänviisas ja tietorikas tapansa kertoa ja vakuuttaa kuulijansa, on vertaansa vailla.

Improvisaatiokeikkoja:
www.reactori.net

Näytelmä Henryn ja Alicen salaiset elämät:
www.aleksanterinteatteri.fi

”Kun parikymmenvuotinen avioliitto kolkuttelee tyhjiä pintoja ja on muuntunut arkipäivän rutiiniksi, kun vastapuolen naamataulu alkaa tympiä, kun kaikki väri näyttää mustavalkoiselta ja kesä tuntuu ainaiselta syksyltä. Näin se on Henry ja Alice Smithillä. MUTTA, kun alkaa pako arjesta päiväunifantasioihin, ei riemulla olekaan enää rajoja!”

Kaikkea mahdollista, mitä freelancer-näyttelijän työhön ja elämään kuuluu:
Kysy lisää!